Huh huh hulinoita

Reilun viikon takainen rokotearsenaali potkaisi takaisin pari päivää rokotusten jälkeen. Vauvan vatsa teki täysstopin eikä uni ymmärrettävästi enää maistunut. Yöt mentiin tunnin tauoissa ja olo ja olemus olivat myös sen mukaisia.

Nyt pari yötä vauva on onneksi taas nukkunut entiseen malliin, eli syöden yöllä noin kello 2 ja sitten toisen kerran neljän ja viiden välillä. Yöt ovat siis toistaiseksi jälleen pelastuneet!

Rokotteet toivat yöheräilyjen lisäksi myös iltakiukun tai jonkinasteiset rintaraivarit. Oikeastaan en kyllä syytä rokotuksia rintaraivareista vaan vauvan yleistä kasvua ja kehitystä. Imetys onnistuu edelleen *kop kop* varsin mainiosti, mutta rokotusten jälkeen imetys ennen yöunia on usein yhtä huutoa. Luin, että monella kolmen kuukauden ikäisellä alkaa vastaava iltakiukuttelu, mutta itse en muista vastaavaa kahdella vanhemmalla lapsellemme. Yhtenä iltana vältimme iltahuudot kokonaan laittamalla vauvan mahdollisimman pian viimeisistä päikkäreistä unille. Silloin vauva ei ole liian väsynyt tilailemaan maitoa ja malttaa olla rinnalla niin kauan, että saa vatsansa täyteen.

Vauvan yleinen mieliala on myös todella herkkä sille, kuinka pitkiä ja vähähäiriöisiä päiväunia hän saa nukuttua. Meillä yritetään ylläpitää normaaleja elämisen ääniä päiväunien aikana, jotta vauva ei totu nukkumaan liian hiljaisessa ympäristössä. Silti vauva havahtuu hereille usein, kun isommat lapset kulkevat ees taas ulko-ovesta. Onneksi tämä ovien välillä ramppaaminen arkisin loppuu huomenna, kun myös päiväkotilainen aloittaa puolipäivähpidon varhaiskasvatuksen hellässä huomassa.

Huomenna alkavan päiväkodin aloituksen kunniaksi ajattelin jatkaa päiväkodilta matkaa suoraan Helsinkiin aamiaiselle. Ihanaa, kun riittää, että pilkkoo omalla lautasella olevat herkut eikä maanittele lapsia syömään lautasiltaan vielä muutamaa lisäpalasta, jotta vatsat olisivat varmasti täynnä.

Sunnuntaiterveisin,
Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Meillä tuli rokotukset tällä viikolla. Yllätyin ettei tullut mitään oireita. Olin jo varautunut kaikkeen! Jätkä oli kasvanut taas 3 cm ja on nyt 65 cm pitkä. Painoa vähän alle 6400 g. Hulinoita näkyy meillä päiväunilla. Olin hulinat kurssilla missä käsitellään yleisesti, päiväunet ja viimeinen luento koskee yöunia. Päiväuniin ollaan saatu jo lisää kestoa niiden 20-45 min päiväunien sijasta. 🙏🏻 Mutta edelleenkään en voi sanoa tilanteen olevan mitenkään paha ja yöt nukutaan yhdellä syömisellä. Hulinat näkynyt päikkäreillä ja syömisessä.

    Elokuun aikana mulla on myös neuvolapsykologin kanssa vielä keskustelu synnytyksestä. Puhuin ensin kätilön kanssa ja hänen ehdotti psykologia vielä josta muhun oltiinkin tosi nopeasti yhteydessä. Toisaalts huono omatunto jos vien jonkun masentuneen ajan tai jonkun joka täysin uupunut vauva-arkeen. T. Esikoisen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, miten pitkä pötkylä teillä on siellä! 🤩❤️ ja onpa kiva kuulla, että vältyitte rokoteoireilta! On mukavampi mennä myös tuleviin rokotuksiin, kun aiemmillakaan kerroilla ei ole tullut isompia oireita.

      Voih, älä suotta tunne huonoa omatuntoa siitä, että veisit omalla psykologikäynnillä jonkun sellaisen ajan, joka mielestäsi tarvitsisi aikaa kipeämmin. Myös sinä olet oikeutettu keskusteluapuun ja onneksi myös saat sitä! 🩷

      Poista
    2. Tuli ihan tippa linssiin kun luin kommenttisi! ❤️ Ihana sinä! T. Esikoisen äiti

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit