Asiat, joista ei puhuta


Synnytys on kaikessa maagisuudessaan todella sotkuista puuhaa. Muistan esikoista synnyttäessäni, kuinka hämmentynyt olin kaikista eritteistä, mitkä liittyivät avautumisvaiheeseen. Esikoisemme syntyi sektiolla, joten alatiesynnytyksen aikainen ja jälkeinen eritehässäkkä oli vielä aivan toisenlainen yllätys.

Synnytyskipuun saa aina lääkettä, ja useimmilla viimeistään selkäpuudutteet tuovat hetkellisen auvon oloon. Se, mihin ei kuitenkaan ole suoraa apua lääkkeistä, on kaikki se muu oheistoiminta, jotka ovat välttämätön osa synnytystä.

Lapsivesi

Elokuvista opin, että synnytykset käynnistyvät pääosin aina vesienmenolla, kun tosiasiassa vain 10 % synnytyksistä käynnistyy näin. Se, mitä en kaikessa naiiviudessani aikanaan tiennyt oli, että kun kalvot puhkeavat/puhkaistaan, vedentulo ei lopu kertahulaukseen, vaan vettä tihkuaa koko synnytyksen ajan. 

Jokainen supistus tekee tärkeää työtä, mutta samalla supistusten mukana lorahtaa useimmiten myös reilu määrä vettä siteeseen. Tunne on sama, kuin kuukautisissa valahtaa reilummin verta kerralla siteeseen. Sairaalassa on onneksi todella imukykyisiä siteitä, tai paremminkin vaippoja, mutta eipä nekään kovin paljon pelasta, kun vettä loiskuu vähän väliä. Kannattaa siis varautua siihen, että vessassa joutuu ravaamaan harvinaisen usein ihan vain sidettä vaihtamassa. 

Limatulppa

Kaikissa kolmessa elävän lapsen synnytykseen edenneessä raskaudessa olen alkanut odottaa merkkejä limatulpan irtoamisesta heti, kun raskaus on ollut täysiaikainen. Kertaakaan limatulppa ei ole näyttänyt irtoamisen merkkejä ennen varsinaista synnytystä. 

Limatulppa on kirjaimellisesti tulppa, joka koostuu limasta. Joillain limatulppa irtoaa yhtenä isona klönttinä, toisilla se alkaa valua limaisena vuotona. Itse kuulun jälkimmäiseen kastiin - ainakin, jos otannaksi ottaa kolme synnytystä. 

Siinä, missä lapsivesi tihkuaa koko synnytyksen ajan, myös minun kohdallani limatulppaa valuu koko ajan. Ensimmäiset merkit limatulpasta näkyi heti ballongin asennuksen jälkeen ja viimeiset limatulpan jäänteet taisivat tulla viimeisten supistusten aikana. 

Limatulppa on verekästä limaa. Jossain määrin koostumus muistuttaa hieman ovulaatiolimaa hyvän sitkonsa vuoksi, mutta väritys on toki aivan toista maata. Summa summarum, myös tätä eritettä saa pyyhkiä urakalla läpi synnytyksen. Tai ainakin tämä on oma kolminkertainen kokemukseni asiasta.

Synnytyksen aikana mies on ollut paras apu vessareissuilla. Voin sanoa, että ei taida olla eritettä, mitä puolisoni ei ole ollut putsaamassa tai pyyhkimässä. Mies parka 😅

Pissa ja kakka

Kuinka moni synnyttäjä pelkää kakkaavansa synnytyspöydälle? 

Voisin melkein valehtelematta väittää, että toista lasta synnyttäessä vauva tuli ulos ilman ruskeaa kaveria. Voiko se olla edes mahdollista? Useinhan synnyttäjän suoli alkaa tehdä luonnollista tyhjenemistä ennen synnytystä, ja tämän saman muistan myös toista lasta odottaessani. Todennäköisesti suoleni oli silloin synnytyksen aikoihin suhteellisen tyhjä. Tämä kolmas raskaus olikin sitten aivan toista maata.

Ennen käynnistystä olin huomannut orastavaa ummetusta ja yrittänyt hoitaa sitä luumuilla. Vatsa ei kuitenkaan ehtinyt alkaa toimia ennen synnytystä, joten suoleni oli valehtelematta aivan täynnä, kun vauvaa olisi pitänyt alkaa ponnistaa. Yritin käydä sairaalassakin helpottamassa oloa, mutta turhaan. 

Siinä sitä sitten oltiin, synnytyssalissa kylkimakuulla ponnistamassa sekä lasta että paskaa. Kirjoitin synnytystarinaani, kuinka tunsin vauvan liikkuvan jokaisella ponnistuksella alemmas. Noh, saman tunsin myös peräpuolella. Vauvan kanssa samaan aikaan syntyi 100 %:n varmuudella myös pitkään hautomani kakka. Eikä se oikeasti siinä tilanteessa nolottanut yhtään. 

Epiduraalin laiton jälkeen sain tyhjennettyä rakkoa varsin hyvin, mutta lopulta viimeisenä avautumistuntina pissa oli pakko katetroida, sillä en enää saanut rakkoa tyhjennettyä luonnollisesti. Katetrin laitto ei tuntunut miltään, mutta tämä saattoi johtua puhtaasti siitä, että alakerta oli puuduksissa epiduraalin voimasta. 

Rakko on tärkeää olla tyhjä ennen ponnistusta, jotta se ei vie turhaa tilaa vauvalta syntymän hetkellä. Muistakaa siis juoda paljon ja yrittäkää käydä vessassa usein!

Oksennus

Luojan kiitos en ole ikinä oksentanut synnyttäessä, mutta voisin melkein vannoa, että jossain vaiheessa oksennus olisi tullut, jos en olisi napannut kipulääkkeitä avukseni. Oksennuksessahan ei ole mitään vikaa, mutta itse vatsatautikammoisena pelkään oksentamista niin paljon, että teen lähes mitä vain, että vältyn siltä!

Muutaman epiduraaliannosten välissä olevan napakan supistuksen aikana olo oli aidosti todella pahoinvoiva. Yritin lievittää supistuskipua ilokaasulla, joka teki olon entistä huonommaksi. Jossain vaiheessa pyysin miestä tuomaan seinällä olevasta telineestä oksennuspussin lähettyville, jotta saisin tarvittaessa yökättyä sinne enkä lattialle. Oksennushan olisikin tästä eritesirkuksesta enää puuttunut.

Peräpukamat

Luin, että 43 %:a synnyttäjistä saa synnytyksen aikana peräpukamia. Mitä yksisarvisia nämä loput 57 %:a on? 

Itse sain ponnattua vauvan mielestäni varsin nopeasti ulos, ja silti saldona oli yksi nyrkin kokoinen peräpukama, joka sai kaverikseen toisen pienemmän, mutta todella paljon kipeämmän kaverin pari päivää synnytyksestä. Omaa tilannettani ei varmastikaan auttanut ylitäysi suoli, mutta kyllä peräpukamat tulivat tutuiksi myös sekä ensimmäisen lapsen (sektiosynnytys) että toisen lapsen syntymän jälkeen. 

Peräpukamat olivat synnytyksen jälkeisen ajan kipein kokemus. Yritin niitä kevyesti painaa sisälle, mutta harvapa saa nyrkkiä tungettua takamukseen kivuttomasti, etenkin, kun pukaman kaverina on tikki jos toinenkin.

Paras apu pukamien hoitoon oli toistuva suihkuttelu kuumahkolla vedellä, peräpukamapuikot ja lantionpohjalihasten harjoittelu. Jälkimmäisin kuulostaa varmasti kaikista aivan lööperiltä, mutta heti, kun aloin treenata lantionpohjaa, alkoi myös pukamakivut ja kaikki kiristelyt helpottaa! 

Jälkivuoto ja -supistukset 

Jälkivuoto muistuttaa tooodella runsaita ja pitkäkestoisia kuukautisia. Sidettä pitää vaihtaa usein ja vuodon seassa on kaikenlaista roipetta. Vuoto voi olla tummaa, limaista, vaaleahkoa, juoksevaa verta ja kaikkea siltä väliltä. Hyytymistä kaikki kananmunaa (tai kuten ensin kuulin, että ananasta) pienemmät hyytymät ovat ok. Alapään suihkuttelu vessakäynnin yhteydessä antoi itselleni tunteen siitä, että paikat pysyvät niin puhtaina kuin suinkin mahdollista. 

Jälkisupistukset olivat itselleni täysin uusi kokemus kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Olin hämmentynyt, miten paljon jälkisupistuksia tuli ja kuinka napakoita nekin voivat olla. Itse pärjäsin hyvin ilman kipulääkkeitä, mutta olen kuullut myös tapauksista, joissa jälkisupistuksia on jouduttu hoitamaan kipulääkkein, niin kipeitä ne voivat olla. 

Itse huomasin jälkisupistusten tulevan pääosin silloin, kun vauva oli rinnalla. Supistukset loppuivat 2-3 päivää synnytyksestä ja sen jälkeen niistä ei ole enää kuulunut mitään. 

Myönnän, että jossain vaiheessa aloin pohtia, milloin jälkisupistukset ovat vielä normaaleja ja milloin ne ovat merkki esimerkiksi kohtutulehduksesta. Selvästikään kyse ei kuitenkaan ollut kohtutulehduksesta, sillä kipuilu lopulta loppui ilman suurempia hoitotoimenpiteitä.

Repeytymät

Kuten kirjoittelin synnytyskertomukseeni, sain myös tässä synnytyksessä mojovat repeytymät. Pahin repeytymä suuntautui suoraan välilihasta peräaukon suuntaan. Koska repeytymä oli luonnollinen, ei se mennyt puhtaan suorassa linjassa, vaan teki koukkaisun suuntaan jos toiseenkin. Repeymää oli vaikea ommella ja lopulta ompelusuuntaa pohdittiin kolmen kätilön toimesta.

Itse ompelu ei pistele ja sitä varten saa erillisiä puudutuspiikkejä ommeltaviin alueisiin. Repeytymiä hoidetaan suihkutuksilla ja hyvällä hygienialla. 

Suurimmassa repeytymässä pahinta oli sen sijainti, eikä niinkään miljoonan tikin määrä. Koska haavan toinen pää oli käytännössä peräaukon suulla, oli sen naapurissa yllättäen aiemmasta tekstistäni tuttu peräpukama. Pukama ja tikit tuntuivat jossain vaiheessa käyvän jonkin sortin valtataistelua, sillä tuo muutaman sentin kokoinen kaistale näiden kahden ongelmakohdan välillä oli koko kehoni kipein kohta useamman päivän ajan.

Aristavat rinnanpäät ja maidonnousu

Ensi-imetyksessä on aina jotain taikaa (ainakin tällaiselle imetysihmiselle). Ensi-imetys on lempeä kokemus, kun rinnanpäät eivät ole vielä loppuun kuluneet maitomaratonien jäljiltä. Päivän päästä, kun vauva on asunut rinnalla useita tunteja, alkaa rinnanpäät aristaa ja jokainen alkava imetyskerta nostaa kylmän hien otsalle. Nännin iho on ohut ja kun se on jatkuvalla kulutuksella, on täysin luonnollista, että imetys tuntuu kurjalta ensimmäisen viikon ajan. Tämän jälkeen rinnanpää alkaa tottua imetykseen ja kipu ei ole enää päällimmäinen tunne. Imetyksen tuki ry:n sivuilla kerrotaan upeasti, mitä imetyskipu on ja miten sitä tulisi hoitaa. Kannattaa käydä ehdottomasti lukemassa, sillä lopulta imetyksen ei kuulu sattua!

Itse olen antanut rinnanpään levätä imetysten välissä maidonkerääjissä paksun lansinoh-voidekerroksen alla. Rinta saa sopivan kostean ja "ilmavan" paikan tuuleentua. Tämä on toiminut kolmen lapsen kohdalla, joten uskallan suositella sitä myös teille muille!

Ja koska imetys ei ole pelkkää rinnanpään kärsimystä, kuuluu siihen olennaisesti myös maidonnousu. Ensimmäisen lapsen kohdalla maito nousi vasta viidentenä päivänä, ja ehdin ennen sitä hätäillä, ettei maito nouse ollenkaan. Toisen ja kolmannen lapsen kohdalla huomasin maidon määrässä selkeää nousua jo pari päivää synnytyksestä. Lopulta maitopankki räjähti kolmantena päivänä. 

Maidonnousu voi olla kivuliasta. Itkuisuus on itselleni selvä merkki siitä, että maito alkaa nousta, ja siitä osaankin varustautua maitomayhemiin. Maidon noustessa rinnat voivat pakkaantua kivikoviksi. Maitomäärä on kysyntää suurempi, joten maitoa tulvii yli äyräiden. Joka ikinen paikka on tahmeassa maidossa (tätä jatku allekirjoittaneen kohdalla edelleen) ja rintoja kiristää. 

Paras apu kiristäviin ja täysinäisiin rintoihin on kuulemma kaalinlehdet, mutta itse en ole tätä kokeillut. Omilla rinnoillani olen hyödyntänyt pakkasessa olevia, muutaman harson sisään kääräistyjä kylmäpusseja, jotka asetan rinnan lähelle. Kylmä lievittää maidonnoususta aiheutuvaa kudosturvotusta, jolloin olo ei ole ihan niin pinkeä. 

Vauvan on vaikeaa ottaa täydestä rinnasta kunnollista imuotetta, joten olen tyhjentänyt vapaana olevaa rintaa alipainepumpulla. Tämä on toki hieman kaksiteräinen miekka, sillä mitä enemmän rintaa tyhjentää, sitä enemmän se myös tuottaa maitoa. Rinnan tyhjentäminen auttaa kuitenkin vauvaa hyvän imuotteen saamisessa, mikä on mielestäni etenkin rinnanpään takia tärkeämpää kuin pingottuneet rinnat. Maitomäärä tasoittuu kyllä jossain vaiheessa.

Kuten jo aluksi kirjoitin, on synnytyksessä jotain todella taianomaista. Kaikki vaivat ovat lopulta vain pieni osa sitä matkaa, joka kuljetaan raskaus- ja vauva-aikana. Synnytys tekee pääosin kipeää, joten lienee luonnollista, että siihen kuuluu myös osa ellei jopa kaikki ylläolevat hauskuudet (ja varmasti myös paljon muuta, mitä en ole huomannut edes mainita). Oli hyvä, että tästäkin näkökulmasta pyydettiin juttua, sillä en ollut edes ajatellut, että joku haluaa lukea myös synnytyksen peräpääjutuista. Ja toisaalta miksi ei? Ne ovat kaikki täysin luonnollisia ja kuuluvat synnytykseen. Normalisoidaan yhdessä myös synnytyksessä näkyvät, kuuluvat ja haisevat eritteet - ne saattavat osaltaan vauvan tähän maailmaan.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Niin hyviä kirjoituksia ollut! Harmi kun en ole samantien kerennyt kommentoimaan, mutta kaikki on luettu.

    Täällä toivutaan vielä synnytyksestä rauhalliseen tahtiin. Vauvan isä antaa parasta mahdollista hoitoa vauvalle, että sen osalta ei stressiä. Itsellä enemmänkin harmitus ettei vauvaa voi nostaa ja tulee heikkoja hetkiä fyysisesti. Tissimaitoa tulee, mutta imetys ei oikeen ole lähtenyt kun on pitänyt seurata paljonko ruokaa menee alas. Mutta lähes kaikki annettu ruoka on pumpattua. Imettää en pysty tunti tolkulla fyysisten kipujen kanssa (ei rinta vaan paikat ei vaan kestä samaa asentoa pitkään). Mutta vauvakupla on ihanaa. ❤️ t. Esikoisen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun tulit kertomaan kuulumisia! Olen monta kertaa pohtinut, mitä teidän pienelle perheelle kuuluu ❤️ muista ottaa rauhallisesti ja teet asioita oman voinnin mukaan. Tärkeintä on, että sekä sinä että vauva saatte riittävästi lepoa ja ruokaa. Se, mitä kautta vauva maitonsa (korvike tai oma) saa, on onneksi hyvin toissijaista 💗 ihania pesimishetkiä teille 🥰

      Poista
    2. Ihana! ❤️ Aatella että lähes vuoden matka takana blogiasi lukien, kun googletin ihan alkuraskauden juttuja ja synnytyksen ajankohta mätsäsi. Ja nyt meillä tuhisee pienet vauvat. ❤️

      Meillä kävi tänään neuvolantäti. Yllätyin kun hän kertoi että pulloruokintakin on täysimetystä jos antaa pelkkää äidinmaitoa. Tuli onnistumisen tunne siitä, että oon saanut isot määrät pumpattua kuitenkin ja sekin lasketaan ”imetykseksi”. Ei sillä että sillä pitäisi niin kovasti olla merkitystä.

      Mä sain kanssa synnytyksessä elämäni ensimmäisen peräpukaman. Luulin sen olevan iso. Oli kuulemma ihan pieni kun kätilö katsoi eikä edes toistaiseksi kipeä. 😂 Pelästyin vaan että mikä juttu. Pyysin suolentyhjennyksen ennen synnytystä ja se oli jees. En tiedä onko sitä yleensä tapana enää edes. Katetri mulle oli pissaamiseen vissiin 1,5 päivää sen huonon alun takia. Repeämät oli toisen asteen, koska imukupilla vedettiin mutta siististi kuulemma ommeltu ja ne on paranemaan päin. Vähän jännitin, kun aloin elpymään että menikö toi alakerta nyt myös tässä kaikessa hötäkässä mutta ei se mennyt vissiin. 😂

      Vauva on tosi tyytyväinen tapaus. Hurmannut meidät täysin. ❤️ t. Esikoisen äiti

      Poista
    3. Eikö olekin ihmeellistä - molemmilla pienet ihmisentaimet sylissä! 😭🩷 ihana kuulla, että teillä pikkuinen vaikuttaa tyytyväiseltä ja siellä arki on muutoinkin alkanut rullata kivuista huolimatta 🥰

      Äitini muuten mainitsi, että silloin kun hän on synnyttänyt, niin silloin kaikille synnyttäjille annettiin peräruiskeet. Nyt se tuntuu olemaan hyvin pieni marginaali, joka sen saa. Itsekin olisin kyllä kaivannut myös tätä tyhjennystä, ihan sen mukavuuden takia. Joillain muuten käytetään peräruisketta myös edistämään synnytystä!

      Ja kyllä vain - täysimetystä on myös pulloruokinta, jos pullosta antaa omaa maitoa! Tiedän, että monelle täysimetys on todella tärkeää ja on hyvä, että ns. täyspumppaajatkin voivat päästä täysimettäjiksi 🤗

      Poista
  2. Jee kiitos eritepostauksesta, tätä juuri kaipasin! :D ei näistä mitään puhuta, ihmettelen vain miksi. Vai onko ne liian henkilökohtaisia vai tabu vai mikä? Jos ja kun synnytyksessä sen lapsen vääntämisen lisäksi kuuluu paskankin vääntäminen, niin miksei tästä kerrota rohkeasti? Mä en tykkää yllätyksistä ja puhumattomuudesta, joten varmaan jos en olisi joskus asiaan ohisivussa törmännyt, synnytyksessä olisin aivan varmasti huutanut haluavani mennä vessaan kakalle jotta voi jatkaa synnytystä sen jälkeen, koska miten olisin voinut tietää niiden kuuluvan usein samaan pakettiin! :D ja sama synnytyksen jälkeiset jutut, ei esim. nännien arkuudesta tai jälkivuodosta puhuta juurikaan muutamaa sivulausetta enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että näistä asioista harvemmin puhutaan, vaikka ovatkin hyvin vakiokamaa jokaisessa synnytyksessä. Monet odottajat oikeasti jännittävät sitä, että ponnistaessa pöydälle tulee myös jotain ylimääräistä, vaikka tosiasiassa se kakka ei edes ole mitään ylimääräistä. Ehkä, jos asiasta puhuttaisi enemmän, niin kakkajännityskin olisi lievempää...
      Onneksi muuten kätilöt eivät taida enää laskea vessaan kakalle silloin, kun kohdunsuu on täysin auki ja synnyttäjä valittaa kakkahätää. Se ponnistamisen tarve on nimittäin niin saman tuntuinen, etteivät kätilöt ota sitä riskiä, että vauva syntyisikin vessanpönttöön 🙈

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit