Mitä tapahtuu neuvolalääkärissä?

Käsi ylös, jos tiedät, mitä neuvolalääkärin vastaanotolla tapahtuu? Minä en tiennyt, ja olen sentään käynyt siellä jo kahdessa aiemmassakin raskaudessa. Yritin edellisenä iltana googletella, tehdäänkö lääkärin vastaanotolla sisätutkimusta, mutta nopeasti tulin siihen lopputulemaan, että sisätutkimuksia ei enää tehdä rutiininomaisesti. Mutta mitä lääkäri sitten tutki? Palataan siihen kohta!

Omalla agendallani oli keskustella peräpukamien hoitovaihtoehdoista, kun liikunta, kuitujen lisäys ja runsaampi vedenjuonti eivät ole tuonut tarvittavaa helpotusta. Monissa pukamavoiteissa lukee, että käytön aloituksesta tulisi keskustella ensin lääkärin kanssa, enkä uskalla lähteä sooloilemaan lääkeasioissa.

Toinen asia, josta halusin keskustella lääkärin kanssa, on sitkeät päänsärkykohtaukset. Olen potenut päänsärkyä nyt kolmatta päivää. Toisen päivän iltana taivuin ja otin puolikkaan panadolin. Lääke toi hetken helpotuksen, mutta aamulla pää oli jälleen kipeä. En usein pode päänsärkyä, joten tämä on itselleni poikkeuksellista.

Viimeisimpänä listalla on lisääntynyt väsymyksen tunne. Yleensä keskiraskauden pitäisi olla se virkein kolmannes, mutta itse en ainakaan allekirjoita tätä. Voi olla, että rautavarastot ovat tipahtaneet, tai vallitseva kaamosaika syö osansa virkeydestä. Se ei silti lämmitä silloin, kun itsensä pitää repiä sängynpohjalta täyskoomasta.

Sitten tutkimuksiin! Heti vastaanottohuoneeseen astuttuani bongasin ultralaitteen! Lyön vetoa, että aiemmissa raskauksissani ultraukset on tehty vain sairaalassa kätilön tai gynekologin toimesta. Nyt saisin nähdä vauvan nopsasti vielä ennen rakenneultraa meidän neuvolassa! Siellä pieni tiitiäinen köllötteli aamu-unilla. Ei mennyt kuin kymmenen sekuntia, kun hän äkkäsi, että joku häiritsee hänen uniaan, ja päätti kapinoiden herätä heiluttamaan nyrkkiä meille. Tarkemmin vauvaa ei tutkittu ultralla, mutta lääkäri taisikin katsoa vain, että pieni näyttää siltä, miltä näillä viikoilla kuuluisikin näyttää.

Toinen ylläritarkastus tehtiin kohdunsuulle. Siellä sitä oltiin, reidet levällään ja jalat sheivaamatta. Kohdunsuu näytti siltä, miltä kuuluukin, hyvä niin. Lääkäri tsekkasi myös jonkin testin (bakteerivaginoosi? Tulehdus?) ja myös siinä kaikki oli hyvin. Käsikopelolla lääkäri tunnusteli kohdun pohjan korkeuden, eikä siinäkään ollut sanottavaa. Kohtu on muuten noussut nyt jo navan korkeudelle!

Oletin koko ajan, että minulta mitattaisiin verenpaineet ja hemoglobiini, mutta niistä lääkäri puolestaan ei ollut kiinnostunut. 

Peräpukamia voi hoitaa apteekin voiteilla ja puikoilla, jos ne edelleen kiusaavat. Paras apu pukamiin olisi hoitaa ensin ummetus. Sitä voi helpottaa esimerkiksi luumupiltillä ja ummetuslääkkeillä. Päänsärky puolestaan johtunee hartiajumeista ja hormoneista. Lisää vain liikuntaa ja liikkuvuutta.

Kaiken kaikkiaan lääkärin vastaanotto kesti noin vartin. Tämäkään yhteenveto tutkimusten sisällöstä tuskin kuuluu jokaiselle, sillä olen varma, että aiemmissa onnistuneissa raskauksissa näitä asioita ei olla katsottu. Kuitenkin tästäkin käynnistä jäi hyvä mieli 🤗

/Me kaksi ja lapset 

Kommentit

Suositut tekstit