Kuka siellä, täällä radi

Niinhän siinä kävi, että sokerirasituksen tulokset eivät antaneet aihetta juhlaan. Tilanne ei kuitenkaan ole lähellekään niin kaaoottinen kuin edellisessä raskaudessa, jossa kaikki rasituskokeen rajat paukkuivat reilusti. Tällä kertaa ainoa rajojen yli mennyt arvo oli yön paastoarvo, ja sekin oli vain 5,4.

"Raskausdiabetes on raskauden aikana ensimmäistä kertaa ilmenevä sokeriaineenvaihdunnan häiriö, joka yleensä häviää synnytyksen jälkeen. Raskausdiabetes todetaan kahden tunnin sokerirasituskokeella. 

Raskaushormonien määrä veressä lisääntyy odotusaikana. Samoin kehon rasvamäärä kasvaa. Näiden seurauksena insuliinin teho alkaa heiketä (insuliiniresistenssi) toisen raskauskolmanneksen aikana. Insuliini on haiman erittämä hormoni, joka säätelee veren sokeripitoisuutta. Sen tehtävänä on kuljettaa ravinnosta saatu sokeri verestä kudoksiin. Yleensä haima pystyy valmistamaan insuliinia tarpeen mukaan lisää, jolloin veren sokeripitoisuus ei pääse kasvamaan liian suureksi. Jos insuliinin määrä ei lisäänny tarvetta vastaavasti, veren sokeripitoisuus nousee. Tätä tilaa kutsutaan raskausdiabetekseksi."
Lähde: Diabetesliitto, raskausdiabetes

Menen ensi viikolla neuvolaan, josta todennäköisesti saan kotiseurantaa varten oman verensokerin mittauslaitteen. Uskon, että tulevina viikkoina arvot tulevat pysymään kurissa ruokavaliolla, mutta ylityksiä tulee varmasti enemmän sitten myöhemmillä viikoilla. Ainakaan viime raskaudessa arvot eivät pysyneet kurissa, söin mitä tahansa. Hauskinta muuten oli, että yhden kerran päivällisen paastoarvo oli parempi kuin koskaan ennen. Silloin olin välipalaksi syönyt suklaapatukan 😂

Eilinen sokerirasitus meni kaiken kaikkiaan hyvin. Ensimmäisen näytteenoton ja glukoosinesteen juonnin jälkeen huomasin pienen tärinän, mutta pahoinvoinnista ei ollut tietoakaan. Suhteellisen hyvästä voinnista huolimatta on pakko myöntää, että oli erehdys sopia samalle päivälle meno Helsinkiin. Hyppäsin junaan tietenkin suoraan rasituksesta, vatsa kurnien. Löysin onneksi lähimmäisestä R-kioskista croisantin ja appelsiinimehun, jolla sain oloja ja tärinää tasoiteltua hieman. Iltapäivästä mukaan takertui sitkeähkö päänsärky, joka oli kadonnut vasta tänä aamuna kunnon yöunien jälkeen.

Olipa muuten elämän ironiaa syödä noin vartti ennen rasitustulosten saantia Arnoldsin valkosuklainen donitsi 😅 Onneksi ehdin herkutella yhden hyvällä mielellä ennen kuin sain tietää tulokset 🙈🍩

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Mulla syömisiä enemmän vaikuttaa liikunta, eli arvot pysyvät kurissa, jos vaan lähden joka aterian jälkeen lenkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti muuten ihan totta! Viime raskaudessa liikuntakaan ei jostain syystä auttanut, mutta ehkä jos aloittaisin aktiivisemman liikkumisen jo näin varhaisemmilla viikoilla ennaltaehkäisevästi, niin siitä voisi olla hyötyä myös myöhemmillä viikoilla! Hyvä huomio!

      Poista
  2. Aaah, Arnoldsin valkoinen <3 :D

    Ikävä juttu radi, mutta sekin toisaalta kai sellainen, minkä tuloon ei taida itse voida vaikuttaa oikeastaan mitenkään. Mä oon aina pelännyt jostain syystä enemmän kaikista eniten sitä litkun juomista :D katsotaan pääseekö tällä kertaa sinne asti juomaan sen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti osassa radi-tapauksia omilla elämäntavoilla pystyisi vaikuttamaan omiin verensokeriarvoihin. Ja uskon, että itsekin pystyn näillä viikoilla vaikuttamaan niihin sekä ruoan että liikunnan avulla. Myöhemmät viikot ovat sitten asia erikseen 😬 Viimeisimmässä onnistuneessa raskaudessa radilaisia hoitava kätilö oli ihanan tsemppaava ja totesi moneen kertaa, että toisilla odottajille kroppa ei vain pysty tuottamaan tarpeeksi insuliinia, teki odottaja mitä tahansa, joten ei kannata kantaa syyllisyyttä siitä, mitä arvoja mittauksissa tulee.

      Voi miten toivonkaan, että teillä raskaus jatkuu onnellisesti iloiseen syntymään saakka 💕

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit