Viimeinen raskaustesti
Lupasin itselleni, että digin näyttäessä 3+ lopetan testaamisen. Tänään, kun viikkoja oli kasassa 5+2, uskalsin tehdä tuomion testin. Olin henkisesti valmistautunut tulokseen, joka saisi stressitasoni kattoon, mutta ei. Siinä se on. 3+. Olo on häkeltynyt. Tämän raskauden kohdalla testit on vihdoin testattu, ja voin lopettaa pakonomaisen viivojen ja viikkojen tarkkailun.
Seuraava virstanpylväs taitaa olla ensi viikon lopulla oleva varhaisultra. Kaiken järjen mukaan alkion pitäisi olla silloin jo niin iso, että syke näkyy, jos se on näkyäkseen. Luin jostain, että sykkeen toteamisen jälkeen keskenmenoriski on enää 3-5 %:n luokkaa. Toistuvia keskenmenoja kokeneella keskenmenoriski sykkeen näkemisen jälkeen on kuitenkin reilusti korkeampi, jopa 25 %. Keskenmenot ovat toistuvia, kun niitä on peräkkäin kolme tai enemmän. Liekkö meidän helmikuista kemiallista raskautta raskautta edes laskettaisiin oikeaksi keskenmenoksi, mutta meille testissä näkyvä plussa oli hetken todellinen.
Olen monesti harmitellut, etten varmasti enää ikinä pääse täysin siihen samanlaiseen huolettomuuteen kuin mitä aiemmin olen kokenut raskauksissani. Luen aktiivisesti edelleen Vaun forumia ja monesti haikeudella katson muiden plussanneiden iloisia ja varmoja viestejä.
Ajattelin, että varaan neuvola-ajan varhaisultran jälkeen (tokikin vain silloin, jos raskaus näyttää normaalilta). Oman mielenterveyteni vuoksi aion toivoa pääsyä myös neuvolapsykologin pakeille, josta saan toivottavasti työkaluja kuluvan raskauden käsittelyyn. Samalla saan toivottavasti apua myös, jos raskaus meneekin kesken. Tällä kertaa en haluaisi jäädä keskenmenon kanssa yksin.
/Me kaksi ja lapset
Ollaan sun kanssa samassa aikataulussa ja samoihin aikoihin varhaisultra yms. Tosi mielenkiintoista seurata blogiasi! :) t. Esikoista odottava
VastaaPoistaMoikka, ja miljoonasti onnea teille tulevasta esikoisesta! 💕 Onpa kiva saada myös tätä kautta "odotuskaima"! Toivottavasti alkuraskautesi on sujunut hyvin ja raskausoireesi (etenkin pahoinvointi 😅) pysyvät maltillisina!
PoistaSamaa ajattelin, kun blogisi löysin. 😍
PoistaMeillä on ollut hyvin samankaltaiset oireet! Vatsa nyt on elänyt ihan omaa elämää erilaisilla tuntemuksilla. Samoin oon nukkunut huonommin ja herännyt aikaisin.
Toivottavasti meillä menee molemmilla kaikki hyvin! 😍
Onpa hyvä kuulla, että oireet vaikuttavat samoilta! Lupaan pitää meidän molempien puolesta peukut pystyssä, että raskaudet sujuvat hyvin loppuun asti ❤️
Poista