Liukkaasti liukkareilla - myös raskausaikana


Kaupallinen yhteistyö: Sinful

Raskausaika mullistaa naisen koko kehon. Vatsa kasvaa, närästää ja hiukset rasvoittuvat. Osa raskausajan muutoksista tapahtuu väistämättä lähes jokaiselle odottajalle, kun taas esimerkiksi hiusten rasvoittuminen tai ihon hehkuminen jakautuu hyvinkin tasaisesti odottajien kesken. Raskaus on hyvin kokonaisvaltaista, joten ei liene ihme, että osalla odottajista myös limakalvojen kuivuminen on harmillisen tuttua.

Oodi liukuvoiteelle, arjen pelastajallemme!

Meillä raskaudet ovat olleet aina enemmän kuin odotettuja, joskus jopa hyvinkin yritettyjä. Silti raskauden tuomat lieveilmiöt aiheuttavat toisinaan harmaita hiuksia. Siitä päästäänkin tämän päivän oodiin. Oodi liukuvoiteelle, tuolle arjen sankarille, joka pelasti aiemmissakin raskauksissani meidän seksielämän. Kuivat limakalvot eivät aikanaan herättäneet suurta intoa hempeille hetkille, joten apua saatiin onneksi jo tuolloin tuubista. Vaikka tämän hetkinen raskaus ei ole edennyt vielä kovin pitkälle, on ollut jälleen aika kaivaa liukuvoide kaapista.

Useamman keskenmenon jälkeen olen tullut erityisen tarkaksi siitä, mitä alakertaani laitan. Kohdussa kasvava pieni on meille jo nyt korvaamaton, joten haluan huolehtia siitä, että käyttämäni tuotteet ovat mahdollisimman luonnonmukaisia ja tutkittuja. Sinfulin Kaerlig-sarjan vesipohjaisessa luomuliukuvoiteessa on kaikki ne, mitä toivon liukuvoiteeltani. 


Kaerlig-luomuliukuvoide

Kaerlig-liukuvoiteet eivät sisällä hajusteitä eikä tuoteselosteessa myöskään näy monesta liukuvoiteesta tuttuja alkoholia ja glyseriiniä. Kaerlig-liukuvoiteet eivät sisällä allergeeneja tai ainesosia, jotka vahingoittaisivat ympäristöä. Näillä perusteilla Kaerlig-liukuvoiteille on myönnetty erityisesti meille suomalaisille tuttu Joutsenmerkki, mutta myös kansainvälinen AllergyCertified-sertifikaatti. Kuinka huikeaa!

Liukuvoiteesta on moneksi

Vesipohjainen liukuvoide on mahdollista herätellä iholta uudelleen lisäämällä leikinpitoon tippa vettä. Näin tuubista riittää useammallekin seikkailukerralle liukastetta. Vesipohjainen liukuvoide on vaivaton putsata hauskanpidon jälkeen, sillä se lähtee iholta helposti pesemällä tai pyyhkimällä. Ja kunhan tämä raskaus etenee dopplerointivaiheeseen, tulen käyttämään Kaerlig-liukuvoidetta myös dopplergeelin korvaajana. Liukuvoiteet ovat mielestäni toimineet aina dopplergeeliä paremmin, ja liukuvoide on ollut helpompi pyyhkiä vatsan alueelta pois.

Liukuvoidetta voidaan käyttää myös hierontaöljyn tavoin, jos käden ulottuvilla ei ole hierontaöljyä. Ota pieni määrä liukuvoidetta käsiin, lisää sekaan pisara vettä ja ei kun hieromaan. Kumppani arvostaa varmasti ja hierojan kädet kiittävät, kun käsi liukuu hierottavalla iholla liukkaammin. 

Ja nyt kun päästiin hieronnan maailmaan, haluaisin nostaa esiin myös toisen Kaerlig-sarjan lempparin, luonnonmukaisen hierontaöljyn. Meillä tuote on usein auttamassa hartiahieronnassa, mutta toisinaan tunnelma lämpiää paikkojen vetristyttyä sen verran mukavasti, että hieronta jatkuu navan alapuolellekin. Itselleni hierontaöljyssä on erityisen tärkeää se, että iho ei jää tahmaiseksi ja, että tuotteessa ei ole voimakasta tuoksua. Kaerlig-sarjan hierontaöljy on saman sarjan liukuvoiteen tavoin allergiasertifioitu, hajusteeton ja vegaaninen. Tuotetta on mahdollista käyttää ympäri kehoa ihan intiimialueilla asti. Huomaathan kuitenkin, että kondomin tai seksilelujen kanssa kannattaa vaihtaa tuote vaikkapa Kaerlig-liukuvoiteeseen, sillä hierontaöljy ei sovellu kondomien ja seksilelujen kanssa leikkimiseen.



Sinfulista

Lopuksi ajattelin vielä kertoa hieman Sinfulista. Sinful on Pohjoismaiden johtava seksileluihin erikoistunut verkkokauppa. Heillä on Suomen verkkokaupan lisäksi omat sivustot myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Haluan ajatella, että koska toiminta on laajaa, myös tuotevalikoima on voitu tehdä sen mukaiseksi. Voit löytää yhden verkkokaupan sisältä seksilelujen lisäksi myös tunnelmaa kuumentavia alusvaatteita, liukuvoiteita jokaiseen tarpeeseen, karvanpoistoon erikoistuneita apureita ja paljon muuta. 

Pääsette tututstumaan Sinfulin valtavaan valikoimaan klikkaamalla vaikka tästä.

Liukkaita hetkiä toivotellen,

Me kaksi ja lapset


Kommentit

Suositut tekstit