Flo ennusti ovulaation tiistaille. Tässä kierrossa olisi vasemman munasarjan vuoro, mutta en tuntenut mitään jomotuksia enkä vihlontoja sillä puolella Flon ennustamana päivänä. Sunnuntai oli lähin päivä, milloin jotain ovulaatioon liittyvää olisi voinut tapahtua. Jälleen kerran uusi epäkierto ilman mitään kunnollisia ovulaatio-oireita.
Pitäisi varmaan alkaa tehdä taas ovulaatiotestejä, mutta silloin olisin liian tietoinen omasta kierrostani. Viimeisimmät tikuttomat kierrot ovat olleet huomattavasti rennompia, kun ei tiedä kellontarkasti milloin hedelmöitys mahdollisesti tapahtuu, milloin mahdollinen hedelmöittynyt munasolu voisi kiinnittyä kohdun seinämään ja milloin istukkahormonin pitäisi olla sen verran korkea, että raskaustesti voisi näyttää kahta viivaa. Kun elää yritysaikaa päivästä ja kuukaudesta toiseen, alkaa negatiiviset tulokset viedä erävoiton.
Ja jos negatestit vievät erävoiton, niin keskenmenot ja kemialliset raskaudet taitavat sitten olla taisteluvoittoja. Itse olen ehtinyt pyöritellä ajatuksia yrittämisen lopettamisesta keskenmenon pelon takia jo useamman kerran parin viikon sisällä. Omaksi onnekseni edellisen kierron plussa haalistui nopeasti ja vuoto alkoi spontaanisti. Keskenmenon kokeneena tiedän kuitenkin, mitä odotettavissa voi olla, jos keskenmeno ei ala spontaanisti.
Ylellä oli hyvä juttu keskenmenon hoidosta. Vaikka THL suosittelee keskenmenotapauksissa jälkitarkastuksen tekoa, ei sitä tarjota kuin vain harvoissa kunnissa - keskusteluavusta puhumattakaan. Itse olisin kaivannut tukea kesän keskenmenon käsittelyyn, mutta sitäkään ei julkisen terveydenhoidon eikä neuvolan puolella tarjottu. Itse asiassa neuvola pesi kätensä minun hoitoni suhteen heti, kun vauvan sydän lakkasi lyömästä.
Vasta näin jälkikäteen olen huomannut, kuinka vihainen olin omasta kohtelustani sekä sairaalassa että neuvolassa. Olen myös surullinen ja häpeissäni, etten pidellyt kolmatta lastamme hänen ulostulonsa jälkeen. Nainen, joka käy voimakasta tunnemyrskyä menetetyn lapsen vuoksi, ei ole mielestäni siinä hetkessä valmis päättämään heti, haluaako hän nähdä lapsensa vai ei. Kuva- tai sylissäpitomahdollisuutta pitäisi tarjota sairaalassa vähintään muutaman kerran. Minulle ei tarjottu sairaalassa kumpaakaan vaihtoehtoa kertaakaan. Ei kertaakaan.
Keskenmeno on tapahtumana kamala. Vuodon lisäksi voimakas kipu ja suru ovat väistämättä läsnä. Kamalinta olisi joutua suorittamaan kohdun tyhjennys kotona, missä kipuun on tarjolla vain käsikaupan särkylääkkeitä. Näin kuitenkin iso osa keskenmenoista hoidetaan, kotona Buranan voimalla. Sairaalassa lykätään kohtua supistelevat lääkkeet käteen ja toivotetaan onnea matkaan. Raskaustesti tulee tehdä (tottakai) omakustanteisesti joidenkin viikkojen päästä tyhjennysvuodosta, jotta voidaan seurata, että kohtu on varmasti tyhjentynyt. Lapsen toisen vanhemman surun tukemisesta tuskin kannattaa tässä edes mainita.
/Me kaksi ja lapset
Saman kokeneena ja samaa mieltä olen, että keskenmeno hoidetaan aivan liian villaisesti. Surulista huomata, että vuosien aikana ei ole muuttunut asenne mihinkään. Minullekin vain todettiin myöhäisessä keskenmenossa 12v sitten, että sellaista sattuu , tässä pillerit, heippa. Soittele sitten joskus jälkitarkastusaikaa. Olisin ehkä kaivannut kunnon selitystä siitä, että miksi niin tapahtui, mitä tulee tapahtumaan kun pillerit napsin suuhun ja tarjousta, että apua on saatavilla. Mutta ei mitään.
VastaaPoista