Kesäloman viimeinen viikko tuli ja meni

Piinaviikkoja, eli ovulaation ja kierron alun välistä aikaa, sain viettää osittain lomaillessa. Arki kuitenkin kutsuu maanantaina, joten oman kropan tuntemuksiin jää enemmän aikaa, kun jaloissa ei pyöri koko aikaa kahta pellavapäätä. Pitäkää peukkua, että ensi viikon lopulla testi näyttäisi positiivista!

Vietimme lomaa Himoksella mökkeilyn parissa. Meidän vuokramökkimme sijaitsi aivan Himoksen rinteiden juurella, mutta ranta oli silti mukavasti kävelymatkan päässä. Itselläni ei ollut mitään aiempaa kosketuspintaa Himokseen ja Jämsään, mutta Jämsän seutu oli todella iloinen yllätys myös näin kesällä. Tuntuu haikealta palata takaisin arkeen - etenkin, kun loma on ollut keskenmenosta ja sairaalareissuista huolimatta aivan ihana.

Tässä on muutama tärppi Jämsän seudulle ja Himoksen alueelle.

1. Jämsän keskustassa oleva maauimala ja liikennekaupunki. Vesi oli kylmää, mutta ranta ei missään vaiheessa mennyt äkkisyväksi ainakaan niissä kohdissa, joissa itse tallustelin. Liikennekaupungissa pystyi 3 eurolla vuokraamaan tunniksi isomman polkuauton ja polkea pitkin leikkikaupunkia. Pienemmän polkuauton sai lainaksi maksutta.

2. Hirvikartano oli koko reissun paras juttu. Ravintolassa pääruoan syövät pääsivät maksutta katsomaan peuroja ja hirviä. Hirviä pääsi ruokkimaan lehtipuiden oksilla ja peuroja ja poroja oli ruokinnan yhteydessä mahdollista silitellä. Ruoka oli perushyvää, mutta asiakaspalvelu oli mahtavaa! Hirviä ja peuroja pääsee ruokkimaan ja silittelemään myös ilman ruokailua. Silloin pääsylipun kierrokselle voi ostaa ravintolasta.

3. Soutelu pitkin ja poikin. Meillä ei ole kovin usein mahdollisuutta lähteä järvelle veneellä. Oli extra ihana yllätys, että lähijärvelle oli mahdollista vuokrata soutuvene tai sup-lauta. Me söimme eväät veneessä samalla, kun jännitimme onkivavat valmiina nostamaan kalasaaliit järvestä veneeseen. Spoiler alert: kalaa ei tullut 😅

4. Himoksen rinteiden "huiputus". Pienempi kulki kantorepussa ja isompi kulki hienosti omilla jaloillaan. Yhdellä rinteeseennousukerralla onnistuimme kastumaan läpimäriksi sateen yllättäessä. Jos kävely rinteiden päälle ei kiinnosta, voi päälle kulkea myös esimerkiksi autolla.

5. Juvenin koskialue ja Lahtisen myymälä. Koskialue oli upea! Vesiputous on luonnossa miljoona kertaa kauniimpi kuin ottamissani kuvissa. Tunnelmaa oli vaikea saada taltioitua kuviin, etenkin, kun kuvaajan taidot ovat sitä mitä ovat  🙈Samalla reissulla poikkesimme Lahtisen myymälään. Huopikkaat jätimme hyllyyn odottamaan muita ostajia, mutta pari kivaa pienempää jouluaiheista juttua tarttui mukaan.

6. Haanpään kesäkahvilassa pääsee moikkaamaan ihka oikeita alpakoita. Tilalla on alpakoiden lisäksi myös lampaita, vuohia, kaneja ja kanoja. Tilakahvilasta voi ostaa pientä syötävää ja tehdä tuliaishankintoja pienestä putiikista. Myynnissä oli muun muassa alpakan villalankaa ja villaa, valmiita käsitöitä, pehmoeläimiä ja teemaan sopivia piparkakkumuotteja. Tilalla vierailu oli maksutonta, joten tänne on kiva tulla pienemmälläkin budjetilla, jos vain sattuu kulkemaan autolla.

7. Jos Jämsästä tuntuu tekeminen loppuvan kesken, ajaa Jyväskylään alle tunnissa ja Peurungan kylpylään reilussa tunnissa. Me hyödynsimme pahimman sadepäivän Jyväskylävisiittiin ja kylpyläreissuun. Peurungassa oli sopivan lämpimät altaat ja puuhaa sekä pienille että isoille vesihurjastelijoille. Pääsylipun hinta kirpaisi hieman, mutta toisaalta kokemus oli meidän perheestä jokaiselle mieluinen.

Vaikka reissu Himoksella kesti vain viikon, tuntui, että omat akut latautuivat vähintään kahden lomaviikon verran. Himos, olit parasta, mitä tähän hetkeen tarvitsin ❤

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. 💚 Ihanaa & rentoa alkavaa elokuuta!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmin, sitä samaa myös sinulle ❤ Ihanaa loppuodotusta 💕

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit