Odotusajan pukeutuminen
Olen vuosien varrella tullut entistä kriittisemmäksi vaatteiden ostajaksi. Pyrin panostamaan laatuun, mutta edelleen ostoskoriin saattaa päätyä myös hetken mielijohteita, jotka joko päätyvät vaatekaapin kulmakiviksi tai vastaavasti jäävät pölyttymään hyllyyn. Raskausaika on haastavahkoa aikaa pukeutua, sillä odotusaika kestää lopulta vain noin yhdeksän kuukautta ja niistäkin vain puolessa tarvitaan reippaasti isompia vaatteita.
Kyllä olen sitä mieltä, että lasta odottaessa oma mukavuus kannattaa koittaa lähteä maksimoimaan heti alusta saakka. Turha kärvistellä, kyllä se tarpeeksi tukalaa on välillä muutenkin. Oma tytär odottaa parhaillaan esikoistaan, ja olen hänelle katsellut tällaista merinovillaista imetyspaitaa. Kuvittelisin, että tuntuu mukavalta.
VastaaPoistahttps://webshop.ruskovilla.fi/tuote/890
Raskausaika on hyvin erityistä aikaa ja on ihana lukea, kuinka haluat panostaa tyttäresi odotus- ja imetysajan paitaan! Ruskovillan vaatteet ovat aivan ihania ja olemme suosineet kyseistä merkkiä lastemme kerrastoissa. Linkittämäsi paita vaikuttaa täydelliseltä - uskon tyttäresi ihastuvan siihen! Ja onnea tulevasta lapsenlapsesta! ❤
Poista